Kiljavan Metsähotelli tarjoili luksusta Katja Pulkkiselle perheineen

Kuvia Pulkkisen perheen aktiviteeteista Kiljavalla

Katja Pulkkinen kertoo heidän Vantaan Korsossa, luonnonsuojelualueen reunalla asuvan viisihenkisen perheensä elävän hyvin luontolähtöistä elämää. Se, että perheen 16-vuotias Eero-poika käyttää liikkumiseen sähköpyörätuolia, ei estä tai juuri edes hidasta heidän luonnossa liikkumistaan. 

– Ensinnäkin asenne ratkaisee tosi paljon. Sekä Eerolta itseltään että hänen avustajiltaan on löytynyt rohkeutta lähteä ja kokeilla, miten liikkuminen missäkin sujuu, Katja-äiti sanoo.

– Ja toiseksi: Nykyään on hirveän ihanaa, kun esteettömät reitit ovat yleistyneet niin paljon. Me käymme myös paljon kokeilemassa eri reiteillä, päästäänkö me Eeron kanssa tuonne. On vähän sellaista seikkailumieltä, hän jatkaa.

Perheellä on runsaasti kokemusta yhdessä telttailusta, joten Nuku yö ulkona -tapahtuman esteetön Metsähotelli Kiljavalla elokuun lopussa ei niinkään tarjonnut heille uutuudenviehätystä kuin harvinaista luksusta.

– Se tuntui todella metsähotellilta, paino sanassa hotelli, Pulkkinen naurahtaa.

– Meillä oli käytössämme korkea Nigerin teltta, jonne Eero mahtui sähköpyörätuolilla sisään ja retkisänky, jolloin Eeron ei tarvinnut laskeutua maantasolle nukkumaan ja nousta sieltä sitten ylös. Tai ei olisi tarvinnut, sillä lopulta hän halusi nukkua maantasolla, joten hänen pikkusiskonsa nukkui retkisängyllä ja totesi sen laadukkaaksi.

Esteettömyys oli otettu hyvin huomioon ja esimerkiksi wc-käynnit onnistuivat sujuvasti Eeron lihasheikkoudesta huolimatta. Tapahtuman yhteydessä järjestettävät aktiviteetit ja apuvälinekokeilut olivat myös vantaalaisperheen mieleen.

– Tällaisissa olosuhteissa Eeroa ei tarvinnut itse avustaa niin paljon, vaan hän pystyi liikkumaan enemmän itsenäisesti. Itselle jäi tavallista metsäretkeä enemmän aikaa katsella ympäriinsä ja nauttia tunnelmasta. Näin tähdenlennonkin, Katja Pulkkinen sanoo.

– Ympärillä oli paljon ihmisiä, joilla on samanlaisia elämänarvoja ja keli oli kaiken huipuksi aivan täydellinen. Tämä viikonloppu teki todella onnelliseksi.

– Ehdottomasti ollaan osallistumassa vastaaviin tapahtumiin jatkossakin ja koitetaan houkutella muita vertaisperheitä mukaan. Kiljavan viikonloppu inspiroi taas lähtemään metsään ihan omankin porukan kesken. Ei siitä metsässä olemisesta ja luonnossa toimimisesta vain saa koskaan tarpeeksi, Pulkkinen summaa.

Katja Pulkkinen ylläpitää Instagramissa Piikkarit ja pyörätuoli -nimistä tiliä, jossa hän kertoo kuvin perheensä retkeilystä ja arjesta.

Kesän 2023 Nuku yö ulkona -tapahtuman esteetön Metsähotelli toteutetaan Pieksämäen Partaharjulla. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan.