Luontoliikunnan apuvälineisiin keskittyvä SOLIAn vuokraamo starttasi Vuokatissa
Soveltavan liikunnan apuvälinetoiminta SOLIA on urheilun ja liikunnan apuvälineitä vuokraava ja välineiden kokeilumahdollisuuksia tarjoava toimija. Suomen Paralympiakomitean alaisuudessa toimivalla SOLIAlla on välinevuokrausta tarjoavia toimintayksiköitä eri puolilla Suomea. Uusin, järjestyksessään kuudes toimintayksikkö aukesi syyskuun alussa VuokattiSportin yhteydessä Sotkamon Vuokatissa.
– Liikunnan apuvälineet, kuten esimerkiksi käsipyörät, tandempolkupyörät, maastopyörätuolit ja hiihtokelkat, ovat erikoisvälineitä, joita ei saa hankittua lähimmästä urheiluvälinekaupasta. Välineet ovat lisäksi usein melko hintavia, joten on tärkeää, että käyttäjä pääsee kokeilemaan välinettä ennen hankintapäätöksen tekemistä, Suomen Paralympiakomitean apuvälineneuvoja Jukka Parviainen selvittää SOLIAn toiminta-ajatusta.
VuokattiSportin välineistö painottuu luontoliikuntavälineisiin. Tarjolla on esimerkiksi maastokäyttöön suunnitellut pyörätuoli, käsipyörä, nojapyörä, tandempyörä, kolmipyörä ja nokkapyörä. Syksyn mittaan Vuokatin toimintayksikköön tulee myös talviliikunnan apuvälineitä.
– Tausta siihen, että SOLIAn yksikkö päätyi tänne Vuokattiin, on Kajaanin ammattikorkeakoulun ja Paralympiakomitean yhteisessä Luonto kaikille Kainuu -luontoliikuntahankkeessa. Sen myötä ammattikorkeakoulun Arto Heikkinen sekä Paralympiakomitean Jukka Parviainen ja Petri Rissanen rupesivat kyselemään, että kiinnostaisiko meitä ottaa SOLIAn vuokraamo tänne, VuokattiSportin kehitys- ja tapahtumajohtaja Ann-Mary Ähtävä kertoo.
Vuokatin laskettelukeskuksessa on jo pitkään ollut soveltavan laskettelun välineitä ja Vuokatti on vuodesta 2009 lähtien isännöinyt vuosittain paramaastohiihdon ja -ampumahiihdon maailmancupia. Ähtävän mukaan SOLIAn vuokraamo on mainio lisäpalikka tähän kokonaisuuteen.
– Näen SOLIAn yksikön lisäarvona meidän lisäksi koko tälle alueelle ja täällä toimiville majoitusyrittäjille. Täällä järjestetään paljon esimerkiksi leirikouluja, joissa luokilla saattaa olla yksittäisiä vammaisia oppilaita. Vastedes pystymme paremmin varmistamaan inkluusion toteutumisen, Ähtävä sanoo.
Vuokatin toimipiste on avoinna arkisin klo 8–16. Välinevuokrausasioissa voi olla yhteydessä VuokattiSportin myyntiin (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.) ja sopia paitsi vuokrausajankohdasta myös tarvittaessa ennakkokokeilusta ja säätöjen tekemisestä.
SOLIAn muut toimintayksiköt sijaitsevat Helsingissä, Maskussa, Kuopiossa, Seinäjoella ja Rovaniemellä. Yksiköiden maantieteellisestä sijainnista riippumatta välineitä voidaan toimittaa Suomen joka kolkkaan.
Lisätiedot SOLIAsta Paralympiakomitean sivuilla
Kuva: Topi Kuorelahti