Paistinlasta kovassa käytössä Uudenmaan lihastautiyhdistyksen peli-illassa

Jalon iloa pöytäpelin tiimellyksessä.

Uudenmaan lihastautiyhdistys järjesti jäsenistölleen peli-illan yhteistyössä VAU:n kanssa keskiviikkona 24. lokakuuta Helsingissä. Kokeiltavina olivat pöytäpeli sekä pöydällä pelattavat keilaus, boccia, curling ja mölkky. Lisäksi oli puhallustikka, jota osallistujista useat olivat jo testanneet.

Anna ja Ville ottivat toisistaan mittaa pöytäcurlingissa.

Haasteena on kohderyhmän käsien toimivuus ja lihasvoima. Esimerkiksi pöytäpelissä mailan tulee olla mahdollisemman kevyt. Pöytäpelissä on pöydän reunoilla laidat ja pelaajat pöydän molemmissa päädyissä. Pelaajat yrittävät saada pallon vierimään vastustajan päädystä ulos. Pallo liikkuu pöydän pinnalla. Tässä voi käyttää erilaisia mailoja tai vain kättä pallon lyömiseen.

Jalo tarkkaavaisena pöytäboccian parissa.

Tällä kertaa lähes kaikille osallistujille toimi parhaiten puinen paistinlasta. Tästä on soveltavassa liikunnassa kyse, eli kaikkea voidaan soveltaa: sääntöjä, pelivälineitä ja alustoja. Paistinlasta toimi myös muissa peleissä pelivälineen liikkeelle saamiseksi. Pöytäcurlingissa paistinlastalla pystyttiin hyvin työntämään pienikokoinen kivi liikkeelle, koska siitä oli haastava osan ottaa kiinni. Paistinlastalla saatiin voimankäyttö ja ulottuvuus huippuunsa. Pöytämölkyssä oli haasteita heittää palikkaa, joten palikka pitkittäin pöydälle ja paistinlastalla liikkeelle kohti numeroituja palikoita. Onnistui!

Ville ja paistinlasta minimölkyn pauloissa.

Erilaisia pöytäpelejä voi kehitellä itse. Monenlaiset pöydät käyvät hyvin alustoiksi. Pöydän mittaa ja leveyttä voi säädellä osallistujien toimintakyvyn mukaan sekä saatavilla olevien pöytien mukaan. Pöytäpeleistä lisää TÄÄLLÄ.

Lisätiedot Uudenmaan lihastautiyhdistyksestähttp://www.uly.fi

Teksti ja kuvat: Tiina Siivonen