Hiihtokelkka on tehnyt Aleksin harrastamisesta hauskaa – nyt haussa on ikioma kelkka

Aleksi ja hiihtokelkka

Lahtelaisessa Siirolan perheessä hiihtäminen on suosittu laji. He käyvät säännöllisesti pohjoisessa hiihtolomilla.

Aleksi-pojalle hiihtäminen ei ole helppoa. CP-vamman aiheuttama jalkojen spastisuus ja voimakas kiertyneisyys sisäänpäin tekevät pystyhiihtämisestä huteraa.

– Minulla oli hyviä kokemuksia hiihtämisestä silloin, kun jalat eivät olleet kääntyneet niin voimakkaasti sisäkiertoon, Aleksi sanoo.

Hiihtokelkka osoittautui ratkaisuksi. Sami-isä otti selvää, mistä kelkan voisi saada ja sai tietää, että ihan lähiseudulta Pajulahden urheiluopistolta Nastolasta löytyisi kelkka, joka on Pajulahden soveltavan liikunnan osaamis- ja resurssikeskus -hankkeen (2009–2012) peruja.

– Otin yhteyttä Pajulahden Virpi Remahliin ja Osku Kuutamoon, ja he ilmoittivat vain, että tulkaa hakemaan, Sami Siirola kertaa.

Kelkka on ollut Aleksilla aktiivisessa käytössä. Yläkroppa hänellä on vahva, joten kelkalla hiihtäminen sujuu hyvin.

– Kelkalla hiihtäminen on kivaa! Tasaisella maastolla se on helppoa, mutta ylämäet ovat vaikeita, Aleksi toteaa.

Pajulahden kelkka on ollut loistava ratkaisu Siiroloille, mutta se on kuitenkin lainakelkka, eivätkä Siirolat voi pitää sitä koko aikaa. Hiihtämisestä innostunut Aleksi haluaisi oman, ja kustannuksien kattamiseen Siirolat hakivat ja saivat syksyllä 2021 Tukilinja-säätiön ja Paralympiakomitean myöntämän Startti-stipendin.

– Jos olisi oma kelkka, niin se olisi aina käytettävissä, Aleksi perustelee tarvetta.

Hiihtokelkkoja ei kuitenkaan ihan perusurheilukaupoista hankita. Käytännössä sellainen täytyisi tilata ulkomailta, ellei sitten Suomesta saa tee-se-itse -mallilla toteutettua kelkkaa.

– Teen hierontahommia ja olen miettinyt sellaistakin, että yksi tuttu hierontapöytien tekijä voisi pystyä tekemään Aleksille kelkan korvausta vastaan, kun veisi materiaalit sille. Aleksi on niin innostunut hiihtämisestä, että kyllä meillä vahvasti on ajatuksena oma kelkka hänelle saada, isä-Sami pohtii.

– Kun saan lisää harjoitusta, niin jaksaisin hiihtää pidempiä matkoja, Aleksi sanoo.

Aleksi pelasi aikaisemmin salibandya Lahden CP-yhdistyksen vuorolla, mutta se on jäänyt, kun jalkojen spastisuus hankaloitti pelaamista niin paljon.

– Hiihtämisen lisäksi tykkään pelata Playstationilla ja kuunnella musiikkia, Aleksi kertoo.

Myöhemmin tänä vuonna Aleksin on tarkoitus mennä isoon leikkaukseen. Sen ja kuntoutusprosessin jälkeen jalkojen toimintakyky toivottavasti paranee merkittävästi, mutta hiihtämiseen kelkka tulee olemaan jatkossakin paras väline.

Startti-stipendin kevään haku on auki huhtikuun loppuun mennessä. Lisätiedot Startti-stipendistä ja hakulomake löytyvät täältä.